Valtuustoaloitteista ja tarkastuslautakunnasta

By | 29 toukokuun, 2021

Valtuustoaloite on yksi valtuutetun vaikuttamiskeino. Aloite jätetään nimensä mukaisesti valtuustolle, joka lähettää sen lautakuntiin käsiteltäväksi. Toisin kuin jotkut istuvat valtuutetut väittävät, valtuustoaloite ei ole koskaan turha. Se on aina tekijälleen ja muille allekirjoittajilleen tärkeä. Vaikka aloite ei toteutuisikaan täsmällisesti ehdotetussa sanamuodossa, se voi laittaa alulle hyvinkin oleellisen muutoksen. Lisäksi aloitteen valmistelu voi antaa jotain uutta ja hyödyllistä tietoa, vaikka se lopulta hylättäisiinkin. Suosittelen kaikkia tulevia valtuutettuja ja valtuustoryhmiä jättämään valtuustoaloitteita.

Kirjoitin paikallislehteen mielipidekirjoituksen tarkastuslautakunnan toiminnasta. Lyhyesti tiivistettyä viestini on, että lautakunnan toimintaa tulee kehittää ja että sen jäseniksi täytyy löytää motivoituneita henkilöitä. Puheenjohtajan rooli on hyvin tärkeä. Kirjoitus on luettavissa täällä: https://akaanseutu.fi/2021/05/13/nakymaton-lautakunta/ (maksumuuri).