Erilaisia ehdokkaita tarvitaan

By | 25 helmikuun, 2021

Akaan kaupunginvaltuustoon valitaan 35 valtuutettua. Jokaisella heistä on oma taustansa ja arvomaailmansa. Valtuuston monimuotoisuus auttaa kuuntelemaan myös erilaisten äänestäjien näkemyksiä. Siksi on hyvä, että ehdokkaat eivät ole kaikki samasta muotista valettuja. Tarvitaan mm. nuoria, sinkkuja, junantuomia tuoreita akaalaisia ja koko ikänsä paikkakunnalla asuneita. Kuulovammaisena minäkin olen yksi erilainen ja omanlaisensa ehdokas.

Kirjoitin vaaliteeseihini saman mikä on ammattiliittoni Tekniikan akateemisten ohjelmassa: Akaassa panostettava lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä oppimiseen. Akaalaiset yritykset tekevät globaalia kauppaa. Mikä olisikaan parempi paikka nuorelle tutustua työelämään kuin saada kesäduunia paikallisesta vientiyrityksestä. Lapsien koulunkäyntiin liittyvä merkittävä tuleva hanke on tänne Nahkialaan suunnitellut alakoulun rakentaminen. Koulujen remontoimisiin liittyvät asiat tulivat tutuiksi, kun tarkastuslautakunta tilasi ns. Kiwa-raportin. Toivottavasti aiemmista virheistä ja laiminlyönneistä on opittu.

Tulevassa valtuustossa ollaan varmasti eri mieltä asioista, mutta sitähän politiikka on. Kaiken kaikkiaan meitä ehdokkaita yhdistää halu vaikuttaa Akaan kehitykseen. Tästä halusta uskon myös syntyvän neuvottelemalla ja yhteistyöllä hyviä päätöksiä.

Tomi Koistinen
Tarkastuslautakunnan jäsen