Noora Orimus
Olen kahden lapsen äiti, vaimo ja perheyrityksemme toimitusjohtaja. Yrityksemme palkittiin viime vuonna Viialan vuoden yrittäjänä. Vapaa aikana viihdyn perheen ja ystävien kanssa, olen aktiivinen yhdistystoimija ja koko perheemme seuraa Akaa- Volleyn otteita lentopallon mestaruusliigassa. Yrityksemme on myös joukkueen yhteistyökumppani ja meillä on oma kummipelaaja. Toivottavasti saadaan mestaruus tänä keväänä Akaaseen.
Mitä asioita mielestäsi Akaassa on hoidettu hyvin, ja mitä haluaisit pitää jatkossakin samalla tasolla?
Meillä on upea uusi koulu ja kouluasioita on laitettu hienosti kuntoon.
Mitä haluaisit kehittää ja parantaa Akaassa?
Haluaisin vahvistaa yhteistyötä yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Lisäksi haluaisin kouluihin enemmän ennaltaehkäisevää päihdekasvatusta ja taloustaitojen opetusta. Lisäksi jokaisen tulisi tuntea olonsa turvalliseksi. Akaan tulisi olla hyvä paikka asua kaikissa elämänvaiheista.
Mitkä ovat sinulle tärkeitä vaaliteemoja?
Kuntalaisten hyvinvointi, ennaltaehkäisevä toiminta ja liikunnallisten elämäntapojen tukeminen.
Miksi juuri sinua pitäisi äänestää?
Olen ensi kertaa ehdolla ja uskon, että voisin tuoda kuntapolitiikkaan jotain uutta ja raikasta.