Joonas Juntunen
Olen 28-vuotias perheen isä, jolla on vahva kokemus julkishallinnosta työni kautta. Olen koulutukseltani ekonomi ja työskentelen Akaan seurakunnan hallintojohtajana. Minulla on siis vahva pohja talousasioissa. Työni puolesta ymmärrän julkishallinnon myös viranhaltijoiden näkökulmasta, minkä uskon auttavan asioiden edistämisessä kunnallispolitiikassa.
Henkilönä olen vahvasti ulospäinsuuntautunut ja kehitysorientoitunut. Harrastan metsästystä, motocrossia ja maastopyöräilyä.
Mitä asioita mielestäsi Akaassa on hoidettu hyvin, ja mitä haluaisit pitää jatkossakin samalla tasolla?
Mielestäni Akaassa on otettu upeasti askeleita oikeaan suuntaan kehityksen suhteen. Uudet kouluhankkeet, Akaa areena, Lidl, Sataman alueen kehitys ovat askeleita oikeaan suuntaan. Pienetkin askeleet vievät kaupunkiamme eteenpäin ja parantavat kuntamme vetovoimatekijöitä. Kun vetovoimatekijät ovat kunnossa houkuttelee Akaa uusia asukkaita ja veronmaksajia, mikä auttaa talouden tasapainottamisessa. Lopulta pienienkin kehitysaskeleiden merkitys kasvavaa ja kaupunki saavuttaa kokonaisuutena merkittävää edistymistä.
Mitä haluaisit kehittää ja parantaa Akaassa?
Päiväkotiverkosto pitäisi saada niin hyvään kuntoon, että se olisi kunnalle aidosti vetovoimatekijä. Nykyisellään se ei ole riittävällä tasolla palvelemaan laadukkaasti varhaiskasvatustamme.
Lisäksi Akaan kaupungin tulisi tukea entistä enemmän kulttuuritapahtumia järjestäviä tahoja. Kaupungin tulisi tukea esimerkiksi Paljujen yön kaltaisia tapahtumia entistä vahvemmalla otteella, jotta ne voitaisiin järjestää myös jatkossa. Tämän kaltaiset tapahtumat ovat merkittävä osa paikallista identiteettiä. Tapahtumajärjestäjien taloudellinen tukeminen on kustannustehokas tapa lisätä kaupungissa tapahtuvaa kulttuuritoimintaa.
Mitkä ovat sinulle tärkeitä vaaliteemoja?
- Päiväkotiverkoston kuntoon laittaminen
- Akaan vetovoimatekijöiden vahvistaminen
- Tapahtumajärjestäjien vahva tukeminen
- Tiedolla johtamisen edistäminen kiinteistö- ja talousasioissa.
Miksi juuri sinua pitäisi äänestää?
Minulla on vahva kokemus julkishallinnosta Akaan seurakunnan taloudesta vastaavana viranhaltijana, joten uskon, että minulla on paljon annettavaa taloushaasteiden kanssa painivalle kaupungille. Olen koulutukseltani Ekonomi.
Olen nuori 28-vuotias lapsiperheen isä, joten uskon, että pystyn edistämään lapsiperheiden ja nuorten etua kuntapolitiikassa.
Olen aidosti halukas tekemään työtä paikallisen hyvinvoinnin eteen ja minulla on siihen hyvät edellytykset.