Kuntaliiton Elinvoimaindikaattori kertoo mihin suuntaan kunta on menossa. Elinvoima on siinä laskettu muun muassa väestö-, työpaikkojen ja koulutustason muutoksesta. Jos vertaa kaupunkiamme Suomen saman kokoluokan kuntiin (10.000-20.000 asukasta), on Akaa hieman plussalla (12.77 pistettä) ja vertailun sijalla 20/44. Kärjessä ovat Uusikaupunki (85.35 p), Sipoo (71.77), Pirkkala (Pirkkala 50.68) ja Mäntsälä (41.76 p).

Koska olen ollut jo yli vuosikymmenen ajan elinkeinoyhtiön hallituksessa Mäntsälässä, olen päässyt läheltä seuraamaan kunnan pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä elinkeinoelämän edistämisessä. Kilpailu kehittyvistä yrityksistä on kovaa, joten kunnan markkinoinnissa ja myynnissä tarvitaan ammattimaista otetta. Sielläkään ei silti ”haaskata” kunnan verotuloja, sillä kunnallisveroprosentti on 20.50 (Akaassa 22.25) ja elinkeinoelämän edistämiseen käytetään 39 €/ asukas (Akaassa 23 €).

Akaalla on logistisen sijaintinsa ansiosta luontaisen elinvoiman avaimet. Menestys on kuitenkin saavutettavissa vain vahvalla osaamisella ja tavoitteellisella yhteistyöllä kasvun kautta. Se on koko kunnan yhteinen asia, ei yksittäisten virkamiesten asia. Luodaan sille yhdessä edellytykset!

 

FT, KTM Jouni Koski
Kuntavaaliehdokas (kok)