45

SUVI-MARJA HOLKERI-SALMESVUORI

luokanopettaja, 50
Toijala

KUVAILE ITSEÄSI KOLMELLA SANALLA?

avoin, luova, reipas

MILLAINEN AKAA ON NELJÄN VUODEN KULUTTUA?

Neljän vuoden kuluttua Akaa tunnetaan mitä parhaimpana kotikaupunkina. Meillä on turvalliset, terveet ja toimivat tilat.

Kouluissa erityisopetusjärjestelyt ratkotaan entistäkin lapsilähtöisemmin oppijoiden tarpeiden mukaan. Myös lahjakkaiden opetusta kehitetään ja siihen on resurssoitu. Jokaisella lapsella on ainakin yksi harrastus.

Akaa tunnetaan toisia kunnioittavasta, keskustelevasta ja osallistavasta tavastaan asioiden hoidossa, vireästä kulttuuristaan ja iloisesta yhdessä tekemisen meiningistä.

Koti on paras paikka. Akaassa voidaan hyvin. Akaa on koti!

VAALITEEMANI

Perheeseeni kuuluu puoliso, täysi-ikäiset poika ja tytär sekä alakouluikäinen poika. Perheemme harrastuksiin on aina kuulunut musiikki, liikunta, partio ja teatteri. Olemme aina asuneet Akaassa. Meille Akaa on ennen kaikkea koti.

Kotona koetaan yhdessä, huolehditaan toisista, opitaan toisilta, innostutaan toisten innosta ja innostutaan yhdessä lisää. Kotona tuetaan, kannustetaan, autetaan, kuunnellaan ja keskustellaan. Kotona ollaan avoimia ja etsitään mahdollisimman hyviä ratkaisuja yhdessä. Kotiin on aina hyvä tulla, sillä kotona kunnioitetaan toisia. Tällaisena kotoisana ja turvallisena paikkana haluan Akaan nähdä ja siihen suuntaan kehittää kaupunkiamme edelleen. Akaa on meidän yhteinen kotimme!

Koulutukseltani olen luokanopettaja ja minulla on myös rehtorin pätevyys. Tällä hetkellä työskentelen luokanopettajana Nahkialan koulussa. Pidän tärkeänä, että kouluverkkouudistuksen edetessä huomioidaan mahdollisuudet kehittää erilaisten oppijoiden, niin tukea tarvitsevien kuin lahjakkaidenkin, koulupolkua. Joustaviin ryhmäratkaisuihin tarvitaan tiloja, resurssia sekä halua tukea lapsi-/opiskelijalähtöistä opetusta.

Lasten ja nuorten osallistaminen on minulle sydämen asia.

Sivistys- ja kulttuuritoiminnan merkitys kaikenikäisten asukkaiden hyvinvoinnille on ilmeinen. Yhteiset kokemukset lisäävät yhteishenkeä ja toisten tuntemista. Tämä puolestaan rohkaisee meitä kohtaamaan toisemme kunnioittavasti arjen eri tilanteissa. Hyvällä mielellä ja henkisellä hyvinvoinnilla voitetaan arjen haasteita. Yhdessä!

Kohtaamisen konsteja on kehitettävä. Pandemia-ajan etäkohtaamiset/kohtaamatta jäämiset erkaannuttavat meitä helposti ja huomaamattomasti toisista ihmisistä. Somesättiminen on ilmiö, joka vetää rakentavaltakin keskustelulta liian usein mattoa alta.

Oman kaupunkimme asukkaiden hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että asiallisia mahdollisuuksia tulla kuulluksi järjestetään myös poikkeusaikana.

Itse toivon, että uskallat pysäyttää minut Nahkialanlammen lenkillä, Nahkialanvuoressa tai frisbeegolfradalla, jos haluat keskustella tai kysyä jostakin asiasta. Minut tunnistaa helposti siitä, että moikkaan toisia kuntoilijoita, vaikka en nimeltä tuntisikaan.

Tullaan tutuksi!

Puhelin

0407022942

Sähköposti

suvimh [ä] gmail.com

Kuntavaaliehdokkaat 2021

PETRI
AARNIO

JENNY
AHLMAN

ANTON
ALATALO

SUVI-MARJA
HOLKERI-SALMESVUORI

SAMI
HYÖTYLÄINEN

BJARNE
ILLMAN

TIMO
KALLELA

TOMI
KOISTINEN

JOUNI
KOSKI

JAAKKO
LEINONEN

LARI
LÖFLUND

ANNI
MÄÄTTÄ

JUSSI
NYSTRÖM

MIKKO
PALONEN

PENTTI
PALONEN

JOUNI
PARIKKA

MARKO
PELTOLA

ERJA
PENTTI

TIMO
PULKKINEN

JANITA
PUOMILA

JUKKA
RAJALA

SAMI
RAJALA

TERHI
RAJALA

JARKKO
RAJANIEMI

JOUKO
RYTKÖNEN

ISMO
SAKALA

SAULI
SAUNAMÄKI

ERIK
SEPPÄNEN

MIKKO
SOINI

MAIJA
TOIVONEN

EERO
VEHKA-AHO

JANI
VEHKA-AHO

TOMMI
VIHERVAARA

ANTTIJUSSI
VIKMAN

MARI
YLI-KOIVISTO