Tiedotteet

Puheenjohtaja Jaakko Leinosen kutsu mukaan vaikuttamaan

Kiitos kuluneesta vuodesta ja onnea alkaneelle vuodelle!
Akaan Kokoomus on saanut uutta voimaa hallitukseen vuoden alusta. Samalla on aika kiittää erityisesti puheenjohtajana toiminutta Leo Virtasta, neljä vuosikymmentä hallituksessa vaikuttanutta Matti Holkeria sekä muita Kokoomuksen aktiiveja.

Vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle presidentin vaaleilla. Ensimmäinen kierros käytiin eilen ja toinen vaalikierros on 5.2. Nyt tehdään vielä aktiivisesti töitä Sauli Niinistön tukijoukoissa. Tervetuloa mukaan Kokoomuksen vaalityöhön.

Rauhaisaa ja Hyvää Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta

Sydämessä pienessäkin

asuu joulun taika.

AKAAN KOKOOMUKSEN LUOTTAMUSHENKILÖT VALITTU VUODELLE 2012

Akaan Kokoomuksen syyskokous on valinnut vuoden 2012 hallituksen 28.11.2011.  Puheenjohtajana aloittaa Jaakko Leinonen, varapuheenjohtajana toimii Päivi Välimäki ja sihteerinä Tuomo Närkki. Rahastonhoitajaksi valittiin Ilari Inomaa. Yhdistyksen internetsivuista vastaa jatkossa Marjo-Riitta Karhunen. Muut hallituksen jäsenet ovat Leo Virtanen, Jouko Rytkönen, Timo Rajala ja Janne Pola. Vaalipäälliköksi valittiin jo aiemmin syksyllä Susanna Saxberg-Tesmala.

TUUMASTA TOIMEEN 1.4.2011 Timo Rajalan pääkirjoitus

Rehellisyys – Vastuu – Kohtuus - Oikeudenmukaisuus

TUUMASTA TOIMEEN 1.4.2011 Sirpa Ahlfors: Vanhemman rooli lapsen kasvatuksessa

Vanhemman rooli lapsen kasvatuksessa

 

TUUMASTA TOIMEEN 1.4.2011 Elina Anttila: Köyhyyden erilaiset kasvot

KÖYHYYDEN ERILAISET KASVOT

Puute voimavaroista

TUUMASTA TOIMEEN 1.4.2011 Timo Rajala: Tutkimus todistaa Akaa-liitos onnistui

Tutkimus todistaa: Akaa-liitos onnistui

TUUMASTA TOIMEEN 1.4.2011 Jouko Rytkönen: Hätäkeskustoiminnan uudet tuulet

Hätäkeskustoiminnan uudet tuulet

 

TUUMASTA TOIMEEN 1.4.2011 Päivi Välimäki: Mistä on Akaan Kokoomus tehty?

Mistä on Akaan Kokoomus tehty?

TUUMASTA TOIMEEN 1.4.2011 Leo Virtanen: Mistä on Akaan Kokoomus tehty?

Mistä on Akaan Kokoomus tehty?                                                                                 

Julkaise syötteitä