Puheenjohtaja Jaakko Leinosen kutsu mukaan vaikuttamaan

Kiitos kuluneesta vuodesta ja onnea alkaneelle vuodelle!
Akaan Kokoomus on saanut uutta voimaa hallitukseen vuoden alusta. Samalla on aika kiittää erityisesti puheenjohtajana toiminutta Leo Virtasta, neljä vuosikymmentä hallituksessa vaikuttanutta Matti Holkeria sekä muita Kokoomuksen aktiiveja.

Vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle presidentin vaaleilla. Ensimmäinen kierros käytiin eilen ja toinen vaalikierros on 5.2. Nyt tehdään vielä aktiivisesti töitä Sauli Niinistön tukijoukoissa. Tervetuloa mukaan Kokoomuksen vaalityöhön.

Saman aikaisesti valmistautuminen kunnallisvaaleihin on jo hyvässä vaiheessa. Akaan Kokoomuksen tavoitteena on saada monipuolisia ja kiinnostavia ehdokkaita asettumaan Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaaksi. Akaan Kokoomuksen monipuolinen vaaliohjelma on jo valmistelussa ja laajempi keskustelu tarkemmista teemoista käydään keväällä. Tule mukaan vaikuttamaan millainen on kotikuntammme tulevaisuus ja osallistu vaaliohjelman laatimiseen! Seuraava vaalityöryhmän kokous on 1.2. Klo 17.

Lähiaikoina julkistettava kuntauudistus on osa Kokoomuksen ottamaa vastuuta koko Suomen tulevaisuudesta. Tosiasiallisesti olisi helpompi jatkaa vanhalla mallilla,  mutta Kokoomus kantaa vastuuta ja esittää ministeri Virkkusen johdolla rakenteellisia uudistuksia.

Odotan innolla presidentinvaalien toista kierrosta. Akaan Kokoomuksen toiminta on muutakin kuin politiikkaa. Vietimme koko perheen pikkujouluja marraskuussa, keväällä järjestämme "malja isänmaalle" -  tilaisuuden aikuiseen makuun sekä jo perinteeksi muodostuneen koko perheen Luttusen kevättapahtuman, sekä paljon muuta. Tule sinäkin mukaan Kokoomuksen toimintaan!

Yhteistyöterveisin

Jaakko Leinonen, Akaan Kokoomuksen puheenjohtaja 2012