*Lauantaina 27.4.2010 hyvänlukuinen määrä alueen kokoomusvaikuttajia kokoontui tulevaisuustuuletukseen Kylmäkosken Kurisjärvelle Työhuone Tuulensuun tiloihin. Tilat ovat oivallinen kokous- ja koulutustila idyllisessä maalaismaisemassa. Tilat on kunnostanut ja ne omistaa työhyvinvointiasiantuntija, yrittäjä Timo Tommila.
*Ei ole nykypäivää eikä tulevaisuutta ilman historiaa. Niinpä aluksi kertasimmekin eri osallistujakuntien (Kylmäkoski, Urjala ja Akaa) kokoomusyhdistysten ajankohtaistapahtumia ja tärkeimpiä kunnallisia asioita. Keskustelussa nousi esiin tuore kuntaliitospäätös Akaan ja Kylmäkosken kesken, perusturvan puolella yhteistoiminta-alueen toimintakulttuuri ja ennen muuta kehitysvammakeskus Vesaniemen tulevaisuuden ratkaisut. Tärkeänä asiana nousi esiin myös nuorisotoiminnan elvyttäminen yhdessä koko alueella.
*Eduskuntavaalit ovat noin vuoden kuluttua. Alueen kokoomusjärjestöt ovat yksituumaisesti asettuneet tukemaan Akaan valtuuston puheenjohtaja Timo Rajalan ehdokkuutta. Jäsenäänestys toteutetaan toukokuun alkupäivinä ja piirikokous vahvistaa ehdokasasettelun kesäkuun alussa.
*Yhtenä keskeisenä teemana oli strategisen ajattelun kirkastaminen. Hallituksen jäsenet Ilari Inomaa ja Jaakko Leinonen johdattivat tähän tärkeään aiheeseen ja keskustelu olikin vilkasta. Akaan kaupungin strategian valmistelun lähtölaukaus on 29.4.2010. Olemme hyvässä vaiheessa omien näkemystemme hiomisessa.
*Seurakuntavaalit pidetään vuoden 2010 lopulla ja niiden organisointiin palataan pian.
*Osallistujat kokivat tämän tyyppisen kokoontumisen tärkeäksi. Niinpä sovittiin, että tapaamisia tiivistetään ja seuraavaksi kokoonnumme Urjalaan tulevan kesän aikana. (TR)