TUULETUSTALKOOT TAMPEREELLA

14.11.2009 Tuuletusta ja ravistelua Tampereella

Parisataapäinen kokoomusvaikuttajien joukko kerääntyi lauantaina 14.11. Tuuletustalkoisiin Tampereen yliopistolle. Vuoroon pääsivät ääneen puheenjohtaja Jyrki Katainen, peruspalveluministeri Paula Risikko, erityisavustaja Heljä Misukka ja muutamat muut.

Jyrki Katainen käsitteli ajankohtaista taloustilannetta. Viennistä riippuvainen Suomi on muuta Eurooppaa pahemmassa pinteessä. Nyt tarvitaan elvytystä, investointien jaksottamista, ostovoiman lisäämistä verotuksen keinoin ja toisista välittämistä, yhteisvastuuta. Työttömyyden ratkaiseminen ponnistellaan monilla sektoreilla. Lähimmäisenrakkaus on tässä ajassa tärkeintä.

Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen on suuri haaste. Tarvitaan maltillisia palkkaratkaisuita ja pidempiä työuria. Julkisella sektorilla tarvitaan johtamisen ja palvelurakenteen uudistamista. Rohkeasti.

Katainen korosti, että Kokoomuksen tavoitteena on turvata hyvinvointipalveluiden saatavuus. Se on mahdollista vain, jos julkinen talous on terve ja kunnossa. Sillä on kantokykyä. Tästä seuraa vääjäämättä rakenteiden ravisteleminen.  Hyvinvointiyhteiskunta on Kokoomukselle arvo, rakenteet eivät ole itseisarvo.  Koskaan ei voi liikaa korostaa kansalaisten omaa vastuuta itsestä ja lähimmäisestä.

Tilaisuuden luonteeseen kuuluivat myös kysymykset. Paljon puhutun normiverkon purkamiseen Katainen suhtautui rauhallisesti. Hän totesi asian olevan myös vaikea. Paras asiantuntemus purkutalkoille löytyy sektoriministeriöistä. Toisaalta ne ovat osaavia esittämään uusia normeja.

Yrittäjyyskin sai osansa pohdiskelusta. Kokoomus ei ole minkään ammattiryhmän etujärjestö. Yrittäjyyden arvomaailma on Kokoomuksen arvomaailmaan hyvin istuva. Erityisesti sosiaali- ja terveyssektorille pitää saada luotua palveluyrittäjyyttä.

Timo Rajala