Akaan kiinteistöjen hoidon ulkoistus aloitettava

By | 21.3.2017

Akaan kiinteistöjen hoito pitää saada ammattimaiseksi – annetaan ammattilaisten hoitaa meidän varallisuuttamme hyvin.

Akaan kiinteistöjen hoitoa on parannettava. Maaliskuun puolivälissä jälleen esiin nousseet kiinteistöongelmat eivät lopu nykyisillä toimintamalleilla. Kirkonkylän koulun pitkään jatkuneet ongelmat ovat todella ikäviä asioita oppilaille, heidän perheilleen ja koulun henkilökunnalle. Kuluneella valtuustokaudella on keskustelu usein kiinteistöistä ja niiden remontoimisesta esimerkiksi: Nahkialan koulu, Pappilan koulu, Arvo Ylpön Koulu, Kirkonkylän koulu ja tietysti keskustan koulu.

Kiinteistöjen hoito on osaamista vaativaa toimintaa. Monilla asioilla on syy-yhteys ja nämä syy-yhteydet pitää ymmärtää, jotta rakennukset voivat hyvin ja siellä on terveellistä ja turvallista olla. Esimerkiksi ilmastoinnin väärät säädöt ja käyntiajat ovat yksi suurimmista syistä siihen, jos sisäilma tuntuu huonolta. Ilmanvaihdon pitää oikein mitoitettu. Ilmastointi pitää säätää siten, että se mitoitetaan oikealle henkilömäärälle, jolla varmistetaan puhtaan ilman riittävyys. Toinen merkittävä tekijä on ilmanvaihdon käyntiajat. Ilmastoinnin pitää olla päällä ensinnäkin koko vuoden ympäri ja tarvittaessa suuremmalla teholla silloin, kun rakennuksessa on paljon henkilöitä.  Onko esimerkiksi koulujen ilmanvaihdossa huomioitu iltakäyttäjien suuret määrät?

Toinen merkittävä tekijä on jatkuva kiinteistöjen hoito ja korjaaminen. Muutamia esimerkkejä. Katot pitää puhdistaa lehdistä ja muista roskista vähintään 5 kertaa vuodessa, jotta kattokaivot toimivat varmasti eikä katoille pääse syntymään vesilammikoita. Pihojen kaadot pitää järjestää siten, että vesi menee pois rakennuksesta eikä sitä vasten. Esimerkiksi Arvo Ylpön koulun pihan kaadoista olen usein huomauttanut tekniselle toimelle, kun vesi makaa liikuntasalin seinää vasten. Sammal jo kasvaa ja kosteus nousee sokkelia pitkin ylöspäin. Pyydän veronmaksajana, että laittakaa asia kuntoon.

Nämä ovat asioita, joita ammattimaiset kiinteistöjen hoitajat laittavat kuntoon. Meillä Akaassa on ulkoistettava kiinteistöjen hoito ammattilaisille, jotta rakennuksemme pysyvät terveellisinä ja turvallisina. Toinen tärkeä asia terveellisyyden lisäksi on taloudellinen näkökulma. Akaan kaupungilla on noin 72 000m2 kiinteistöjä hoidettavana. Talousarvion luvuilla laskettuna ylläpitokustannus on noin 4,4 €/m2/kk eli yhteensä noin 3,8 miljoonaa euroa vuodessa. Akaan kiinteistöt ovat verrattavissa toimitilakiinteistöihin.  Esimerkiksi KTI:n koko maan kattavasta ylläpitokulujen seurannasta ylläpitokulu on noin 3,1€/m2/kk (laskettuna teollisuus-, toimisto- ja varastokiinteistöjen luvuista). Tästä voi lyhyemmälläkin matikalla laskea taloudelliset perustelutkin ylläpidon ulkoistamiselle. Huonosta hoidosta johtuvat merkittävät korjausinvestoinnit kiinteistöihin rasittavat Akaan taloutta aivan turhaan. Olen valmis tekemään päätöksiä, jotta Akaan kiinteistöt saadaan ammattimaiseen hoitoon, terveellisiksi ja turvallisiksi akaalaislle lapsille, nuorille ja kaupunkimme henkilökunnalle.

 

Jaakko Leinonen (kok.) tekniikan lisensiaatti, kiinteistötalous

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *